30. toukokuuta 2014

Kisa tunnelmia

Olin helmikuussa viikon Lappeenrannassa vapaaehtoistyössä Naisten Jääpallon MM-kisoissa.
Olen itsekin pelannut jääpalloa, jonka kautta tuli palo lähteä hommiin kyseisiin kisoihin. Pääsin katsomaan kisoja aitiopaikalta kuuluttamosta, missä tunnelma oli huikeaa. Hienoa oli päästä katsomaan Suomen joukkueen pelaamista, koska joukkueessa oli mukana tuttuja henkilöitä, joita vastaan olin pelannut Varkauden WP35:ssä.

Kisoissa mukana olivat: Suomi, Ruotsi, Norja, Venäjä, USA ja Kanada.

Minä olin kisojen kirjuri. Kirjurin tehtävään kuuluu pelitilanteiden havaitseminen ja niiden kirjaaminen lomakkeisiin. Ennen pelin alkua kirjuri käy ottamassa lomakkeeseen eli ottelupöytäkirjaan joukkuejohtajien allekirjoitukset. Pelin päätyttyä kirjuri käy ottamassa ottelupäiväkirjaan myös pelissä olleen erotuomarin allekirjoituksen. Ottelupöytäkirja on aina kolmena kappaleena, joista yhdet kappaleet menevät pelissä olleille joukkueille ja kolmas menee Jääpalloliittoon.

Naisten Jääpallon MM-kisa-avajaiset
Kisakuuluttamo
Pronssiottelu

Kisojen tulos:

1. Venäjä
2. Ruotsi
3. Suomi


http://yle.fi/urheilu/suomen_naisille_jaapallon_mm-pronssia/7103376

24. lokakuuta 2013

Tradenomi vuosimallia 2013

Opinnäytetyö valmistui!

Markkinoinnin kehittämissuunnitelma Varkautelaiselle Lihatorille.
Tavoite tuli saavutettua enemmän kuin hyvin eli sivumäärät paisuivat ja työstä tuli kattava informaatiopaketti.

Juhlin valmistujaisiani toukokuussa.

 

18. tammikuuta 2013

Kaikki ei mene suunnitelmien mukaan

Opparin aiheen löysin vuonna 2011 syksyllä, mutta kesällä 2012 aihe muuttui täysin harmillisista syistä.
Uusi aihe löytyi onneksi nopeasti tuttujen yrityksestä ja uuden opparin teko alkoi kesä-syksy 2012. Tavoite päivämäärät ovat hieman venyneet, mutta se onneksi oli tiedossa.

Oppari on nyt kovassa vauhissa ja se on valmis toukokuussa 2013. Minusta tulee tuore Tradenomi ja saan todistuksen käteeni 31.5.. Koulun jälkeen uudet tuulet puhaltaa..

2. huhtikuuta 2012

Harjottelua ja opparia

Nyt alko sitte viimene harjottelu ammattikorkeessa. Töitä teen huonekaluliikkeessä koulun ohella. Samalla rupean aloittelemaan opparini tekemistä. Aiheen löysin jo hyvissä ajoin viime vuonna. Lähitunteja koululla ei ole paljoa, joten nyt on aikaa näitä tehdä.

20. tammikuuta 2012

OIS messut lähestyy

Kauhea kuhina, erimielisyyksiä, innostusta, naurua ja ilonaiheita. Tässä tehdään taas messuja, joten tekemistä riittä jokaiselle paljon. Tänä vuonna onneksi messut järjestetään pienellä tiimillä, joten kommunikointi on helpompaa ja tiedot kulkevat sujuvasti henkilöltö henkilölle. Tiimimme jäsenille on jaettu omat vastuualueet ja ne ovat: markkinointi, ohjelma, OIS, tilat, lehdistö/messuliite ja messusihteeri. Minä olen messujen ohjelmavastaava ja etsin esiintyjät sekä teen kaiken, mitä muuta liittyy ohjelmistoon. Tekeminen on mukavaa, koska teemme oikeaa työtä ja tästä projektista saa todella hyvää kokemusta.

23. marraskuuta 2011

Messujan messujen perään

Tänään alkoi seuraavien messujen suunnittelu yTiimissä, nimittäin OIS Energiaa -messujen 2012. Kävimme tänään läpi alustavaa budjettia, tiloja sekä ohjelmistoa tiimimanagerimme kanssa. Kaikki on vielä alkuvaiheessa ja suunnittelun alla. Olemme kuitenkin innokkaita ja toivomme, että messut voimme järjestää. Ensi viikolla lähetämme jo ensimmäisiä kirjeitä yrityksille, lähtisivätkö he näytteilleasettajiksi.
Tästä työ alkakoon!

17. marraskuuta 2011

Koulutusmessut tuli ja meni

Me kolmoset yTiimistä suunnittelimme ja rakensimme koulutusmessuille Savonian osaston. Työntekijöinä messuilla olimme koko tiimin voimin. Messut olivat mukavat ja monia ihmisiä kävin meidän osastollamme hakemassa ainakin nimensä kiinalaisin kirjaimin (meidän ulkkarit olivat maalamssa nimiä). Välillä paperi loppui kesken, koska halukkaita oli niin paljon.

Todella positiivista oli se, miten paljon loppujen lopuksi koululaisia/opiskelijoita kävi Walt-kampuksella tutustumassa OIS-projekteihin, ulkkareiden osastoihin ja yTiimiin. Meillä yTiimin osastolla vierailijat saivat pelata pelejä ja voittivat näistä suklaata. Walt-kampuksella oli myös arvonta, jossa kilpailijat pystyivät voittamaan aterialahjakortteja. Kampuksella oli myös esittä sähköauto. Näidenn avulla markkinoimme messuvieraita tulemaan myös meidänkin rakennuksiin. Vieraat pääsivät tulemaan meidän kampukselle kampuskierrosten avulla, joita johtivat meidän opiskelijat.